Sitä sun tätä - hyvää ja huonoa, iloja ja murheita vaan parasta on lupaus raudasta :D

Viikot vierii ja päivät porhaltaa ja kohta on joulu! Ei riitä päivissä tunnit kaikkeen, siltä just nyt tuntuu. On varmaan menkat tulossa, kun muutenkin kaikki stressaa - ajanpuute, rahat(tomuus), tulevat menot, joululahjat, siivottomat kaapit ja komerot, ei-niin-terve olotila ja hiukan vielä ne kihomadotkin, tai etenkin niiden näkymättömät, pitkään elossa pysyvät munat. Just joo ja huoh.

                                                         Sisarukset <3

Mutta siis. Saan rautaa, ihan mahtavaa ja jee!!! Torstaina soitti hoitaja Taysin sydänsairaalan puolelta ja kertoi ilouutisen :D Miltei pillahdin itkuun helpotuksesta, kun olen enemmän kuin sinnitellyt olotilani kanssa jo viikkoja. Ei pelkästään raudan puute ja sen tuomat oireet, vaan myös tämä Thyroxin, joka nyt aiheuttaa kilpparin liikatoimintaa.

Syön lääkettä siis hiukan liikaa, vaikka lääkärin ( kardiologi, ja anteeksi nyt, nykyään ei aina katsota potilasta kokonaisuutena, ei edes kuunnella) mielestä kaikki on ok. Ja kun ei ole, T4v on aika yläkantissa, 21,5 ( yläraja 22). Se ei ole niin yksinkertaista, että kytätään vain verikoearvoja - eräs parhaista tuntemistani lääkäreistä sanoi kerran, että ensin kuunnellaan potilaan olotila, sitten katsotaan lukemia, ja niin sen pitäisikin mennä. Jokaisella kilpparin vajaatoimintaa potevalla on vielä ihan omat raja-arvonsa ja nekin vaihtelevat vuodenajan, liikunnan, ruokailun yms. mukaan. Se on kuin nuorallatanssia vajaa-ja liikatoiminnan välillä.

Raudan tipahtaminen aiheutti tämän, nuo kun ovat toimivat yhteen. Nyt mietin, laskenko omatoimisesti Thyroxin annosta vai en. Rautatiputukset ovat vasta kuukauden päästä, enkä tiedä jaksanko tätä kierroksilla menoa ja unettomuutta enää kovin kauaa. Tai jaksaako sydämeni. En tahdo kyllä vajaatoimintaakaan, ja ilman liikatoimintaa olisin tuskin saanut näin siivottua niitä matoja pois, enkä paljon muutakaan, esim. edellisenä yönä tehtyjä ensi vuoden kalentereita omista kuvista ( siinä sitten meni, ei kaksi tuntia, vaan seitsemän)...heh heh, ihan kauheata varmaan miettiä näitä, mutta... No, huomenna jaan taas kolmen viikon lääkkeet kerralla dosetteihin, siihen asti aikaa päättää ;)

Joka tapauksessa, olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin iloinen tuosta raudansaannista. Ihanaa, ettei tarvinnut ruveta todistelemaan olevansa aika loppu, vaan hematologi sai sen selville rautastatuksestani ilman minua. Ja kiitos heille/teille jotka olette jaksaneet kuunnella valitustani tämän asian tiimoilta <3

Positiivista myös, että jonkinmoiset joulukorttikuvat on otettu ja niihin on tyytyminen. Ihan hauskoja tuli :)

Tänään meillä on ollut Juulin kanssa erilainen päivä. Jaro lähti isä-ihmisen kanssa hirvimetsälle niin että yöpyvät siellä mökissä, me olemme Juulin kanssa kaksin käyneet Keurusjumpassa ja samalla siellä suunnalla kaupassa. Hiukan on orpo olo 8/ Rauhallista kyllä, ja Juuli on jo nukkumassa, ollut tunnin. Meillä kellojen siirto siirsi lasten nukkumaanmenoa puoli seitsemään!!!! Heräävät kello kuusi aamulla, jos eivät aiemmin, mutta parempi näin. Tykkään itsekin herätä aiemmin, ja illalla on ihana saada se oma hetki. Toki päivät ovatkin sitten yhtä menoa ja meininkiä ;) Tyttö 2v. ei enää todellakaan joka päivä malta nukkua päikkäreitä, ja iltapäivällä sen kyllä huomaa.

                                            Ihan hetkeksi käänsin selkäni....

Pari viikkoa sitten teimme lasten kanssa isä-ihmisen 40v. kakun, lapset saivat ihan itse, omin pikku kuolaisin kätösin sen koristella. Ja joo, pesin heidän kätensä ennen tätä touhua ;)

Ja lopuksi. Miten minusta tuntuu, että pehmolelujen määrä lasten sängyissä lisääntyy ja lisääntyy?! Tässä kun olen siivonnut ja siivonnut, alkuun vaihtanut lakanat päivittäin, niin miltei isoin homma on ollut kerätä nuo pehmot ;D

Studi Dettanin kuvat valittu :)

Sen verran hektistä on elämä, että vasta joku viikko sitten ehdin valita lopulliset kuvat ihanan Johannan ottamista kuvista. Niitä oli niin paljon ja niin kivoja, että valinta oli vaikeaa. Varsinkin kun en osaa valita. Ihan sama, onko kyse omista, itse otetuista kuvista vai valokuvaamon. Ja se kyllä näkyy täälläkin. Enempi on parempi -logiikkaa.

Juulia odottaessa tein Jarolle valokuvakirjoJA, 5kpl, pelkästään ja ainoastaan ensimmäisistä 6 kuukaudesta.... Siihen se sitten jäi. Nyt kuvia on varmaan miljoona. Ja Juuli tahtoisi itselleen myös oman/omia vauva-ajan valokuvakirjoja...

Mutta nämä ihanat kuvat olen sentään osannut valita 140 kuvan joukosta ;)

Ihmettelen yhä, miten Johanna sai kuvattua meitä, varsinkin lapsia, niin että otokset onnistuivatkin. Itse istuin jossain vaiheessa studion lattialla enkä voinut muuta kuin luovuttaa... lapsemme juoksivat ees taas tilaa riekkuen ja huutaen, Johanna jaksoi sen kaiken härdellin, ja jopa keksi nuo juoksukuvat. Ovat eniten meitä <3 Ihan mahtava idea, ja lapset saivat olla ihan omiaan. Isä-ihminen on kuvassa kuin kuvassa edukseen, mutta minä en ole mikään pönöttäjä, joten meidän perhekuvaksi valikoitui tuo juoksukuva ja seinälle kollaasi, mistä kuva alla. Odotan kovin, että saamme sen edellisen kollaasin viereen <3

Isot kiitokset siis vielä Studio Dettani ja Johanna Pohjavirta <3 Seuraavaa kertaa jo toivoen :D

Syysloman reissuna puoli päivää kylpylässä

Syyslomaviikko on lopuillaan, eli ensi viikolla ipanat pääsevät taas kerhoihinsa :)

  
                                                           Jaro ja legot

Aluksi  mietin, miten viikko sujuu pääsääntöisesti kolmestaan lasten kanssa, mutta turhaan mietin. Oli mukava olla vaihteeksi kotona. Sain hiukan jotain kodin järjestelyjäkin tehtyä, tosin hyvin pienesti, mutta kuitenkin. Ja niitä matoja on siivottu aina ja koko ajan pois ;)

Olohuone riisuttu enimmistä tyynyistä, fleece-peitoista ja etenkin leluista.



Viime lauantaina oli mummuni hautajaiset pienellä porukalla, lapset olivat tietenkin mukana. Nyt leikeistä huomaa, että näitä tilaisuuksia heidän elämässään on ehtinyt olla ennenkin. Hautajaisten jälkeen isä-ihminen lähti hirvimetsälle, me lasten kanssa olimme kotona, ja molemmat olivat niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin väsyneitä, että huomasin klo 19.10 olevani yksin hereillä, jee! Koko loppuilta yksin minun, minun, minun! Ja tulipa taas valvottua liian myöhään. Mikä siinä on, ettei ymmärrä ihminen mennä ajoissa unille, kun on olemassa nuo välillä öisin heräilevät, elävät herätyskellot, ketkä eivät useinkaan yli aamuseitsemään nuku?!!! No, ainoa hetki vuorokaudessa sitä omaa aikaa....

Hautajaisiin lähdössä pienet samikset <3 Ainoat noin tummat paidat, vaikkei lapsia mustaan tarvitsisikaan pukea. Ihan siistit vaatteet, ja kerrankin pysyivät yhtä aikaa hetken paikoillaan.

Sunnuntai oli taas kerran siivouspäivä. Jaron olemassaolon aikana eli neljään vuoteen en ole näin ahkerasti siivonnut enkä koskaan, koskaan, vaihtanut lakanoita päivittäin tai joka toinen päivä. Tykkään siivota, mutta lasten syntymien jälkeen en ole jaksanut, ja aikapula on se toinen ongelma, mieluummin olen tehnyt jotain lasten kanssa, kuin luutunnut lattioita. Ja olen ollut todella huono tekemään "vain" viikkosiivousta - alan hinkata hammasharjalla listoja, tai siivota kaappeja samalla, ja siinä ei sitten ihan päivä tai kaksi riitä. Nyt on ollut opettelun paikka tehdä siivous pikana. Onneksi olen saanut ulkoistettua lapset mamman ja paapan kanssa ulos :D

Tosin, kaikki tietävät, että koti on ihan samassa jamassa 15 minuuttia lasten sisälle tulon jälkeen, että jokseenkin turhaa hommaa tuo normisiivous. Kihomatosiivous on eri asia ;)

                                     Olohuoneessa piknikillä :)

Keskiviikkona isä-ihminen otti muutaman tunnin vapaaksi ja lähdimme koko perheen voimin Ikaalisten kylpylään. Olipa mukava reissu! Ihan paras irtiotto ja yhteistä aikaa <3

Kylpylässä oli yllättävän hyvät lasten altaat ja liukumäet ja lämmintä. Jaro uskaltautui käsikellukkeiden ja uimarenkaan kanssa jopa hiukan luottamaan veden kannattelevaan voimaan, eikä ihan koko ajan pitänyt minua kädestä isossa altaassa. Se oli hänelle iso askel.

Olemme käyneet molempien lasten kanssa vauvauinneissa, viime keväänä olimme perheuinnissa, eikä kumpikaan pelkää vettä. Jaro, vilkkaudestaan huolimatta, on aina ollut hiukan varovainen, sanoisin että järki päässä tietyissä tilanteissa, ja uiminen on yksi sellainen. Kesällä rannalla uiskenteli uimarenkaalla, ja rohkeus on lisääntynyt pikkuhiljaa. Joten olin tosi iloinen kylpyläreissun uinneista. Ja Jaro itsekin on ylpeä ( ja yllättynyt) aina saavutuksistaan.

Juuli on sitten toista maata :) Neiti pääsee veljen perässä helpommalla, tavallaan. Juuli on myös luonteeltaan enemmän rämäpää. Hyvä esimerkki on perhekerhon portaat. Jaro astelee ne alaspäin seinästä tai kädestäni kiinni pitäen, Juuli tohottaa ne ihan itse, mistään kiinni pitämättä, ja melkoista vauhtia. Ja ikäeroa on se kaksi vuotta.

Uiminenkin saattaa tulla molemmilla yhtä aikaa taitolistalle, saa nähdä. Juuli luottaa sitten hiukan liikaakin siihen, että vesi kannattelee - kukaan ei saisi pitää altaassa kiinni neidistä ;) Ja ilme, kun laski isä-ihmisen kanssa isoa liukumäkeä :D Voi kun sen olisi saanut kuvattua! Niin iso virne naamalla ja kiljuminen päälle. Toki Jarokin laski isossa liukumäessä ja siitä eniten tykkää, Levin kylpylässä viime keväänä emme muuta tehneetkään kun kiipesimme portaita ylös liukumäen ylätasanteella taas ja taaskin. Vanhemmat saivat hiukan jotain liikuntaa.

                                       Kaksikko kylpee kotona.

Eilen olimme Jaron kanssa katsomassa Tatu ja Patu elokuvan, oli oikein hyvä ja hauska. Minä nauroin kyllä huomattavasti enemmän kuin Jaro... Ja poika oli vähän liian väsynyt, esitysaika oli hiukan liian myöhään, kun aamulla on herätty puoli kuusi, eikä tietenkään nukuttu päiväunia. Liekö syynä osittain nuo, mutta Jaro koki elokuvan loppuosan jännittäväksi. Mukava oli olla kahdestaan, ja popcornit maistuivat. Seuraavaa leffaa odotellessa. Saa nähdä, selvittäisiinkö lasten kanssa kolmestaan siitä reissusta?! :D

                     Apulaiset ruoanlaitossa ja alakuvissa piilosyöjä ;)

Arkea matostressin ohessa ;)

Onneksi on kerhot! Perhekerhot ja lasten omat kerhot, tai meillä Jaron, Juuli ei vielä pääse vaikka kuinka tahtoisi. Ja siellä ohjaajat ja muut äidit. Ilman heitä tämä meidän mato-episodi olisi varmasti vienyt minut pehmustettuun huoneeseen.

Niin, ja nyt vain sormet ja varpaat ristissä toivon, ettei niitä inhottavuuksia, ällöttävyyksiä löydy enää meiltä. Uh.

Tästä kaikesta voipuneena - kuvia arjesta, ei muuta.

Tosin ei tässä nyt niin olisikaan mahdollista kirjuuttaa, Juuli ei nuku tänään(kään) päikkäreitä, saati Jaro, ja hiukan kuulostaa siltä, että täytyy ottaa varmaan Diapami ennen kuin menen olohuoneeseen ;)

Mukavaa päivää meille <3

                                                         Välipalalla :)

                                                   Tiskejä riittää, aina ;)

          Jaro on tarkka poika rakentamaan legoilla, nyt jo näillä pienen pienen pienillä :)

                        

                                            Lasten pöytäratkaisu...

                                                 Juuli prinsessana välillä <3

                                                   Ja joskus näinkin :D

                                         Lapset parturissa....

                                                            ...kirkossa...

                                               ... ja puussa :D

                                          Juuli lähdössä "omaan" eli perhekerhoon :)

                                                Välipalaa, pehmolampaallekin

                                                            Metsäretkellä ;)