Ylläksen jälkeen arkeen

Reilun viikon reissu Ylläksellä taas ohitse ja arki menossa, siellä oli vielä talvi, tänne tulimme kevääseen. Mukavaa molemmissa.

Aina huvittaa, jos ei jopa ärsytä, kun ennen reissua kuulemme kommentit: " Mitä te siellä teette? " sekä "No onko siellä enää edes lunta?".

Tekemistä riittää, jopa silloin kun olimme vain kaksin, saati nyt kun on ipanat mukana. Sama päivärytmi suunnilleen reissussakin, mitä nyt muutama päiväuni jää väliin ( ja sen muuten huomaa!!!). Päivät loppuvat kesken, ei tekeminen. Ja sama sen lumen kanssa. Väki ja laskijat loppuvat ennen kuin pohjoisesta lumet sulavat.

Tänä vuonna oli lunta todella paljon, eikä mistään ollut vielä sulanut yhtään. Rinteissä ei ollut edes minun rakastamaa auringon sulattamaa lumisohjoa, vaan öiset pakkaset pitivät rinteet todella hyvässä kunnossa. Nyt vappuna siellä taitaa olla mahtavat, aurinkoiset ja lämpimät lautailukelit. Onnea vaan siellä vielä oleville :)

Lapset kokeilivat molemmat hiihtoa ja laskettelua suksilla, mutta taisi kaikista kivointa kuitenkin olla leikkiminen ja kiipeily leikkipaikoilla, kuten myös vesileikit Levin kylpylässä. Ja mökin ( heh, meidän vuokra"mökki" on 20 neliötä isompi kuin talomme kotona ;)) pihaan lumilinnan rakentaminen, sitä piti miltei yötä myöden päästä jatkamaan.

                                                   
                                                        Pienet hiihtäjät <3

Ja laskettelijat :) Jaro tuli isä-ihmisen kanssa Ylläksen huipulta alas asti, Juuli sai tyytyä pienempään mäkeen :)

                 Näkymiä Gondolista ja perhepotretti Kesängiltä, yksi nukkuu ja toinen ilmeilee ;)

            

                                                        Juuli kaapissa ;)

Nyt arkemme jatkuu täällä kotona, kerhoilua vielä kun sitä riittää, ja pihahommia. Trampan pystytys, haravointia, puusavottaa, leluja varastoon ja sieltä ulos....  Koetan päästä hiukan juoksuharjoituksia tekemään, kunhan en liikaa. Palauttavaa unta kun ei kahden pienen lapsen äidillä ihan liiaksi ole, ja sen huomasin jo 8).

Harjoittelua haittaa rintakehän kipukohtaukset :(. Siirtosydän ei kipuile, vaan luulen että rankani on niin kovin jumissa lasten kantamisesta, että kipuilee ihan sitä. Se sattuu!

Fysioterapeutilla käyn, ja ensi viikolla pääsen kunnon hierontaan, saa nähdä mitä auttaa. Venyttelyä olen taas aloitellut, sen mitä ehdin. Siirron jälkeen venyttelin joka ilta, varmaan tunnin, lasten jälkeen se jäi. Lasten nostelu kun loppuu, loppuu kipuilukin, viimeistään. Jos ei sitten joku neljän leikkauksen rautalangoista ole jossain hermossa kiinni.... ;). No, ei ole.

Meillä on vappuna Jaron nimipäivät, ortodoksisen kalenterin mukaan. Suklaakakun leivontaan ryhdymme lasten kanssa, kunhan haemme kaupasta tarvikkeet. Munkit ja muut ostamme valmiina, jos ostamme.

Jaro muuten selvisi hampaanpoistosta ilman jälkiseuraamuksia, ja äitikin on jo asian kanssa sinut ;).

                         Ipanat kotona, kruunun kerhossa tehnyt on kuningas!

Soppaa ja osumia

Joskus ei mikään mene putkeen ja kaikki kaatuu päälle, väsyneenä vielä rankemmin. Eilen oli sellainen maailmanlopun päivä että!

Kahden eläväisen ipanan, paljon töissä olevan isä-ihmisen ja minun, sähläävän äidin, yhteiselo on välillä melkoista soppaa.

Pohjaksi siis kaksi todella toimeliasta lasta, erilaista, mutta hyvin vilkasta ja keksiväistä, jotka innostavat toisiaan kaikenlaisiin töllöntöihin. Arkea pyörittää hiukan ehkä yli-ikäinen ja todellakin väsynyt äiti, ja isä-ihminen ohjeistaa kun ohjeistaa. Minun reilun kolmen vuoden univelka terästettynä huonoilla hermoilla. Lisänä mielessä pyörii ilmoittautumiset kisoihin ja valmennukseen, pakkausta, neuvolaa, ikonilautojen tilausta ja monta muuta. Fyysisesti järkyttävän kipeät pohkeet sunnuntain pienestä juoksukokeilusta kaiken päälle.

Jaron koettelemukset aloitti ihan vain kompastuminen leluun, sisällä. Kädessä ei ollut pientä haavaa, vaan 1cm x 1cm kokoinen nahaton alue, keskellä kämmentä. Löysin sen ihopalasenkin lattialta. Se paranee.

Seuraavana päivänä poika onnistui törmäämään suussa olevalla (!!!, niin ei saa!) putkella sohvaan, ja kitalaessa pyöreä, verta tihkuva kuvio sen seurauksena.

Juulin vuoro, ja kaatoi kuuman kaakaomukini päällensä. Ihmettelen, miten nopeasti sain tytön kylmään suihkuun ja vaatteet pois, riisuttavan estellessä täysin voimin. Selvisi ilman vaurioita.

Kaikkea pientä säätöä on, aina ja joka päivä, milloin isompi puree/hakkaa/raapii pienempää, milloin toisin päin. Milloin minä unohdan/ sotken/hukkaan/rikon mitä tahansa miten tahansa milloin tahansa.

Ja sitten! Lasten jumpassa olimme viime viikolla, Jaro onnistui kaatumaan aivan naamalleen, etuhampaat saivat iskua ja alahuuli turposi. Seuraavana päivänä kävimme lääkärissä jälkitarkastuttamassa Jaron korvat, totesi hampaista, että kunnossa ovat. Minä uskoin. Muutama osuma tuli viikon aikana tietenkin juuri etuhampaisiin, ja verta tuli. Huuli parantui. Eilen meillä ollut ihminen totesi, että toinen etuhampaista tummuu. Uh. Sain ajan heti hammaslääkärille, ja siellä istuin, Jaro sylissä, umpiväsyneenä edellisen yön valvomisesta Juulin takia, ja minulle kerrotaan, että hammas joudutaan poistamaan. Nyt. Heti.

Jaro oli käsittämättömän reipas <3 Vaikka näki hurjan näköisen puudutuspiikin ( se ON kamalan näköinen!), suostui hetken itkettyään piikitykseen. Ja sitten lähti vasen etuhammas. Onneksi on vain maitohammas, mutta kyllä se silti riipaisi. Ymmärrän kyllä, että se piti ottaa pois. Ien oli jo kovasti tulehtunut, joten mietin vain, jos meillä käynyt vieras ei olisi sanonut mitään. Huh!

Eilen kävin vielä Juulinkin kanssa lääkärissä, korvat puhtaat, mutta pitkäkestoinen, todella pitkäkestoinen ummetus on tytön riesana. On hyvin oppinut jo pidättelemään :( Illalla auttoi Microlax. Tänä aamuna totesin, että käyttämämme Levolac saa aikaan vatsakivun. Eli vaihtoon se. Ja kyllä, meillä juodaan vettä, ja vain vettä. Vedellä terästettyä maitoa, syödään pari purkkia luumusosetta päivässä, kasviksia, hedelmiä, ei banaania, ei juustoa.

Illan olotilani oli kyllä kovin, kovin väsynyt, lisänä itkuista itkuisempi tyttö. Jaro selvisi koettelemuksestaan huomattavasti vähemmin vaurioin. Nukkumaan mennessä jo hyppi ja pomppi menemään, vähän kyseli milloin saa menetetyn hampaan tilalle uuden ja vähän harmitti, kun kerroin totuuden, mutta pian se onneksi unohtui. Hammaskeiju tulee viiveellä, kun päästään jonnekin keijuilemaan ;)

Kyllä yöuni, edes jonkinmoinen, korjaa paljon, tänään on ollut jo eri olo. Lapsilla myös <3 Onneksi. Ehkä se tästä taas :D

Harvahammas ja sen sisko

                         Iloa elämään :) ...ja vuodatustakin


Meillä oli tällä viikolla aivan ihana päivä, kun oli aamusta ja iltapäivästä vieraita; äitejä lapsineen.

Aamulla olivat ensivierailulla 2,5v. poika ja lähes vuoden ikäinen siskonsa äitinsä kanssa, ja mukavaa oli. Tosin pojilla kesti hetken löytää yhteinen sävel, tytöt olivat rauhallisemmin. Meillä äideillä riitti juteltavaa, enemmän kuin aika ja lapset antoivat myöden, joten täytyy uusia kyläily.

Päiväunien jälkeen heti pelmahtivat paikalla Jaron paras ystävä siskoineen, äitinsä kanssa, ja kun ovat meillä käyneet monesti, leikit alkoivat heti. Kaikki neljä touhusivat olohuoneessa ja me äidit saimme ihmeeksemme huomata, että kykenimme istumaan, juomaan teetä ja juttelemaan ainakin 20 minuuttia ilman minkäänlaista häiriötä! Ihan mahtavaa :D

Toki sitä härdelliäkin syntyi, ja sekasotkua, mutta. Voi että oli kivaa! Seuraa oli kaikilla, ja omassa kodissa vielä. Isä-ihmisen päivä venyi ja vanui, mutta se ei haitannut meitä kotona odottajia, niin venyi meidän vieraidemme kyläilykin. Onneksi.

Sekasotkun määrä kodissamme illalla oli suoraan verrannollinen hauskuuden ja ilon määrään. Ja sitä sotkua on aina, ilman ihania vieraitakin.

Joten eikun uusia kyläilyjä odottamaan. Tekee niin hyvää ÄIDIN hermoille ja mielelle.

Hermoista puheen ollen. On muutama asia, mitkä minun on pitänyt hoitaa jo vaikka milloin, ja muutama lujasti ja kovaa stressaava tämän hetken huolenaihe.

Ensimmäisenä hammaslääkäri. Sydän juttujeni takia hyvä olisi käydä puolen vuoden-vuoden välein näyttämässä purukalustoaan, vaan .... Juulia odottaessani kävin viimeksi, eli siitä on kaksi vuotta. Ei hyvin mene, ei.

Samaa sarjaa on silmälääkäri. Se piti hoitaa talvella, eli silmäni eivät ole ihan niin heitteillä kuin hampaani. Syön kortisonia, ja vähintäänkin silmänpaineet pitäisi tarkistaa. No kun ensin olisi hyvä myös saada nukkua, että näkeekin jotain.

Tämän päivän huolet. Ja anteeksi heti alkuun, tästä tulee vuodatus! Vatsatauti. Ei, VATSATAUTI. Pahin peikkoni, miltei. Flunssia tulee ja menee, mutta tuo. UH. En tahdo sitä lapsille, mutta en itsellenikään. Vastustuskykyni on matala, jollei olematon, lääkkeiden takia, joten saan sen, ja pahana, vaikka sinulla se olisi ollut vain pientä vatsan kipristelyä. Joudun sairaalaan 99% todennäköisyydellä, koska mikään, ei siis mikään, pysy sisällä, ja vain tippa auttaa. Munuaisten vajaatoiminnan takia nestetasapainoni järkkyy herkästi, eikä auta, vaikka koetan juoda vettä, sekin tulee ulos. Hyljinnänestolääkkeideni pitoisuudet pomppaavat myrkytyslukemiin, ja munuaiset kiittävät. Ja että veriarvot taas saadaan kohdilleen, se tietää päivittäistä verikokeissa ravaamista. Plus ettei tekisi mieli syödä mitään, tietenkään, mutta on pakko, ainakin ennen lääkkeiden ottoa, muuten oksettaa taas. Lääkkeiden takia.

Noista kaikista ikävintä on se, että joudun sairaalaan, enkä tahtoisi olla pois lasten luota. Tiedän, ihan lälläriä, mutta on siinä pieni lastenhoidollinekin pulma, samoin kuin verikokeet. Ihan hyvin voin siellä ravata vaikka kerran tunnissa, mutta lasten kanssa se on hiukan haasteellisempaa.

Tänään sain kuulla, että Jaron kerhokaveri oli yöllä oksentanut. Eilen oli kerhopäivä. Nyt siis odottelemme kaksi viikkoa (itämisaika) tuleeko se meille, vai ei. Mietin myös, päästämmekö Jaroa maanantaina kerhoon, tai minnekään, koska oksutaudin pöpöt pysyvät pinnoilla myös sen kaksi viikkoa. Ja meillä olisi pieni reissu tässä suunnitteilla. Jännitystä elämään, sano!

Toinen, pienempi, mutta nyt jo painajaisia aiheuttava asia on ne meidän elinsiirrokkaiden EM-kisat ja 100m viesti, huuuu. En todellakaan, todellakaan, ole 100 metrin juoksukunnossa. Tänään oli juuri puhetta joukkuetta kasaavan ihmisen kanssa, ja siksi stressi kisoista iski. Olen kyllä nähnyt niitä painajaisia jo, nyt varmaan näen useammin ;) Kivaakin se olisi, päästä liikkumaan, ja innostus kyllä kasvoi puhelun myötä :) Kunhan ei vatsatauti kaada koko pakkaa.Eh heh.

En ole ollut ennen sydänsiirtoani kovin tarkka hygieniasta tai edes aina käsien pesusta. Saati huolehtinut taudeista. Joten tämä huolehtiminen ja varominen on itsellenikin vielä jotenkin outoa, vierasta. Tuntuu selittelyltä. Tiedän kuitenkin mitä kaikkea vatsataudista seuraa, ja siksi varon.

Kun sain tämän tänne kirjoitettua, jospa en huolehtisi niin ;)

                             Lasten leikkejä -  miten mahtavaa vesi onkaan !

                       Toiveita ja sekasotkua


Pääsiäinen oli ja meni, touhua riitti, eikä jäänyt aikaa ylimääräisille askareille, kuten räjähtäneen vaatehuoneen siivoukselle, tavaroita tursuavan komeron järjestämiselle tai lasten leluarsenaalin päivittämiselle. Koskaan ei jää.

Kun aurinko paistaa, suunta on mieluummin ulos. Minunkin. Koska nuo edellä mainitut hommat, no, ne nyt vaan jää äideille/naisille aika usein.

En tahdo yhäkään kiirehtiä tätä aikaa, mutta toivon joku päivä huomaavani että:

- Olen saanut nukkua neljä tuntia putkeen yöllä, tai jopa enemmän! Koko ajan.

- Jaksan siis tehdä jotain ylimääräistäkin, enkä vain levätä lasten päiväuniaikaa ( jos nukkuvat yhtä aikaa).

- Saan syödä rauhassa aamupalan tai lounaan tai päivällisen tai ehkä iltapalan.

- Lasten pukeminen ei ole sellainen hikiurakka, mikä olisi järkevin tehdä alasti.

- Jos edes toinen lapsi pukisi itse, joskus, jotain. Tai riisuisi.

- Ruokailun jälkeen pöytä ja pöydänalus ei näytä taistelutantereelta, vaan siistimisestä selviää kevyellä pyyhkäisyllä, ei liottamisella ja hankaamisella.

- Siivouspäivä! Edes kerran kuussa. Niin että pikkuapulaisista olisi todellista apua, tai ainakin osaisivat olla pois tieltä. ( Jaro kyllä osaa nyt jo rullata matot ja viedä ne ulos :)). Turhaan siis ruikutan...

- Saisin järjesteltyä sen vaatehuoneen, komeron ja lelut, ilman että pikkuapulaiset, etenkin pienempi, järjestelee tavarat ja vaatteet uudelleen, eikä niihin enää saa koskea. Ei, ei ja ei.

- Pääsisin noin vain lenkille/parturiin/hierojalle/ratsastamaan/jumppaan.

- Ruoanlaitto ja varsinkin "Mitätänäänsyötäisiin?" ei olisi niin... ööö...hankalaa? Aina kun ei voi syödä makaronia ja makkaraa, ja todellakaan aina ei äidin aivot keksi mitäänmitään syötävää.

Mutta. Koetan unohtaa komeroista ulos pyrkivät tavarat, keittiön alalaatikoiden muuttumisen lelulaatikoiksi ja muun epäjärjestyksen ja mennä sinne ulos, lasten kanssa. Sotketaan vähän sielläkin ;D

              Pääsiäisenä Juuli kokeili Jaron laskettelusuksia, Jaron jo lasketeltua :D

                                                Pienet pilkkijät <3