Viestikapulan vaihdon harjoittelua :)

Sunnuntaina ajelin aamutuimaan Pajulahteen, mahtava paikka! Meillä oli siellä elinsiirron saaneiden ja dialyysissa olevien valmennusleiri, itse ehdin vain sunnuntaiksi, mutta oli siinäkin ihan riittävästi.

Jännitin, kamalasti. 100 metrin juoksua lähinnä, mutta myös tuota viestikapulan vaihdon harjoittelua. Olen armoton sähläri ja tiputtelija, joten oli tosi positiivista, etten pudottanut kapulaa kertaakaan ;). Meillä oli ihan paras ohjaaja, Tuija Helander, ehkä syynä hän :). 100 metrin juoksua ennen ehdin innostua spurttailemaan liikaa, niissä kapulan vaihdoissa, että kun varsinainen ajanottojuoksu starttasi, jalkani, varsinkin takareiteni olivat jo ihan hapoilla. Niin sitä käy, kun innostuu liikaa ;).

Aikani parani kuitenkin kotona otetuista, ja isä-ihminen oli kannustava, itsellä nosti päätään kilpailuvietti, ja muisto, mihin aikaan olen 100m juossut...ööö... 8 vuotta nuorempana ja kaksi lasta köyhempänä. Että ehkä olen ihan tyytyväinen :).

Muistutan itseäni, että

- En ole koskaan, siis koskaan, ennen sydänsiirtoa juossut.

- Aloitin juoksemisen/hölkkkäilyn noin vuosi sydänsiirron jälkeen vuonna 2007.

- Osallistuin silloin ensimmäisiin sydän-ja keuhkosiirrokkaiden SM-kisoihin, juoksemalla tuon 100m. Aikaan 17,5s., JOS muistan oikein :) Ehkä en.

- Seuraavana vuonna kisat olivat Vaajakoskella, jos oikein muistan vuoden, ja juoksin matkan 15,5s., mutta lähdössä oli pientä epäselvyyttä, joten en tästäkään ole ihan varma :).

- Ja sitten tulikin tauko, oli jotain sydänongelmaa, ja raskaus, ja ipana ja toinen raskaus ja toinen ipana ;).

- Neljän vuoden univaje, huom.huom.! :D

- Nyt olin ennen Pajulahtea ehtinyt aloittaa harjoittelun, hyvin kylmiltään, vajaa neljä viikkoa ja seitsemän harjoittelukertaa kertaa ennen näitä koejuoksuja. Joten. Muistutuksena vain itselleni.  Että hyvin meni :D

Toivon, että voin jatkaa harjoittelua ja että pääsen oikeasti kisoihin, vaikka tiedän, että jännitän järkyttävästi. Lähtöviivalle voi tulla oksennus. Kivaa on kuitenkin juosta, ja liikkua. Lapset pitävät yllä kykyäni nopeisiin lähtöihin, vauhtikestävyyttä pitää vielä saada lisää.

Kaikkea ehtii tapahtua ennen määräpäivää (15.7.) , että päivä kerrallaan.

                                               Meille tuli eilen kesä <3

                                                   Jaro "kokeili" huulirasvaa ....

Sydänsiirtokontrolli

Maanantaina olimme koko perheen voimin Meilahdessa, minulla oli kontrollikäynti kardiologilla ja samalla näin fysioterapeuttiakin. Lapset juoksentelivat pitkin sairaalan käytäviä, ja oli mukava nähdä kaikkia ihania sydänsiirtokoordinaattoreita <3

Ajelimme Helsinkiin jo sunnuntaina ja teimme illalla kävelyretken siskoni luokse syömään ja takaisin hotellille, kun ei muutakaan ohjelmaa ollut, ja keli oli loistava. Lapsetkin viihtyivät sen matkan hyvin kärryssään, kun oli ihan eri tavalla katseltavaa - ihmisiä, rakennuksia, joutsenia, valkoposkihanhia, lentokoneita. Vaikka mitä.

Ja toki he saivat automatkalla pysähtyessä telmiä erään huoltoaseman leikkipaikalla kaksi tuntia! Jaro oli todella auttavainen isoveli siskolleen, huolehti Juulista ja laskivat yhdessä kaulakkain liukumäkeä :) Syöminen on aina näillä pysähdyksillä sivuseikka ipanoille toisin kuin meille aikuisille ;).

Meikussa tapasin ensin fyssarin, ja oli todella hyvä ja mukava se tapaaminen. Sain apua rankakipuihini, niin luulen. Jumppaohjeet, pienimuotoiset, kotona tehtäviksi, ja heti kyllä testatessa vaikuttivat oikein toimivilta. Olen tosi tyytyväinen.

Kardiologin tapaaminen meni sekin ihan ok., vaikka olikin outo lääkäri minulle. Kaikki oli muuten hyvin, mutta sydämen vajaatoiminta-arvo ( se ennenkin mainittu ProBnp) oli taas noussut. Harmittaa, vaikka tiedän kyllä, ettei lukemat ole vielä hälyttäviä, mutta.... No, toivottavasti sitä seurataan. Seuraava kontrolli on noin 4kk päästä, Taysissa. Saa nähdä miten siellä sujuu 8/. Uusi kardiologi on aina jännittävä tavata, varsinkin kun on niinkin epäluuloiseksi kasvanyt lääkäreiden suhteen, kuin minä olen ;). Onneksi vuosikontrollini on Meilahdessa, ja nämä välikäynnit siirrettiin nyt lähemmäksi minua.

Nuo kontrollikäynnit ovat aina jotenkin henkisesti raskaita, niitä jännittää etukäteen, ja sitten kun tapaaminen on ohi, jää usein tyhjä olo. Ne muistuttavat realiteeteista, mitä ei onneksi arjessa kahden eläväisen ipanan kanssa mieti, mutta lasten jälkeen huoli on ollut suurempaa kuin koskaan ennen. Omasta jaksamisesta, sydämen jaksamisesta on isompi huoli, niin kuin olen tänne jo useasti sitä pohtinut. Niin se vain menee. Lapsilleen tahtoisi olla olemassa aina.

,

                                                       Kardiologia odotellessa :)

Äitienpäiväviikonlopusta ja vähän muusta

Äitienpäiväviikonloppu oli ja meni, meillä yllättävänkin mukavasti.

Perjantaina kävimme koko perheen voimin taas juoksuttamassa minua, onneksi paikkakunnan urheilukentän vieressä on hiekkalaatikko ja keinuja, lapset viihtyvät hyvin siellä, JOS eivät juokse kanssani ;) ...Jaro juoksi eilen tiistaina alkuverryttelykierroksen seuranani samalla kovasti höpöttäen. Ei ole rapakunnossa poika, ei.

Perjantaina kokeilin piikkareita, en kaatunut, mutta seuraavana päivänä jaloissa kyllä tuntui. Pajulahden valmennusviikonloppu ja 100m viestikarsinnat lähestyvät, joten olihan kengät testattava, mahtuvatko edes jalkaan. Viimeksi olen niitä käyttänyt joskus vuonna 2008, ja lasten saaminen saattaa vaikuttaa jalan kokoon, niin ollen kuullut ;). Ei tarvitse ostaa uusia, 33-numeroisilla mennään. Se mitä mennään.

                                      Näin juostiin sisällä maaliskuussa :)

Lauantaina suuntasimme aamulla Ideaparkkiin, ja isä-ihminen yllätti, ja samalla keräsi pisteitä etenkin Partiokaupan myyjiltä kommenteillaan ja teoillaan - löysi minulle housut, ja maksoikin ne :D. Juuli juoksenteli pitkin poikin ihmisvilinää, eikä suostunut rattaisiin eikä talutettavaksi. Jaro ei tietenkään yhtään yllyttänyt siskoaan. Ne ovat toisten ihmisten lapsia ne, jotka istuvat kiltisti kärryissä tai kävelevät käsipuolessa, juu.

                                        Trampoliinilla ennen kesäkelejä :)

                                          Juuli tuulitukka ja Jaro kiipeilijä.

Kotiin päästyämme loppupäivä ja ilta sujuivat ihanasti ulkona, ruokailutkin. Vanhempani toivat meille saunan terassille penkkien lisäksi pöydän, ja se pääsi heti käyttöön. Mahtavaa :D. Lapsetkin nukahtavat hiukan paremmin yöunille touhuttuaan ja ulkoiltuaan koko päivän.

Siispä sunnuntai se vasta menikin ulkona. Aamusta iltaan, välissä pienet päikkärit. Isä-ihminen teki ruokaa ja kakun ja imuroi! Me lasten kanssa puuhailimme ulkona, lapset vesileikkipöytänsä ääressä ( kiitos mamma ja paappa <3) jopa niin, että saatoin ihan rauhassa hetken aikaa haravoida, ilman jatkuvaa "Äiti äiti äitiäitiäiti! "-huutoa.

                                                             Pikku apuri <3...

 ... ja sen sisko <3

                                        Hiekkalaatikolla ja sitten syömään :)

                                                        Ja taas leikitään :D

Olen iloinen siitä, että viikonloppumme meni niinkin hyvin, koska on niitä huonojakin ollut, ja tietenkin tulee olemaan. Ristiriitoja, ja pelkkiä riitoja, erimielisyyksiä ja huutoa meillä vanhemmilla riittää, niin kuin varmaan monella muullakin. Väsymys kärjistää kaiken, ja kun molemmat, isä-ihminen ja minä, olemme yhtä aikaa väsyneitä, voi olla varma että jotain sanomista tulee. Enemmän ja vähemmän.

Joten olen iloinen, ettei riidelty.

Koetan itse muistaa, että meillä on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon, olemme saaneet niin paljon enemmän kuin koskaan toivoimme, tai ainakin minä toivoin. Että miksi riidellä, varsinkaan kovin pienistä asioista.

Sydänsiirtoni oli jo iso asia, jatkoaika, uusi elämä. Liikunnanilo, jaksaminen ihan eri tasolla kuin ikinä aiemmin. Isä-ihminen oli silloin todella mahtava tuki ja kannustaja, sairaalassa ja kotona. Yhdessä liikuimme - kävelimme, vaelsimme, pyöräilimme, jumppasimme...

Ja sitten vielä nuo meidän ihanista ihanimmat ihmeet! Vieläkin välillä iskee epäusko, että onko tämä tottakaan.

Lasten saaminen oli minulle, ja meille, toiveiden täyttymys. Olen aina tykännyt lapsista, toivonut omia, mutta ymmärtänyt riskit, joten olin koettanut hyväksyä lapsettomuuden. Se oli vaikeaa, todella. Joten se, että ei olekaan lapseton, vaan elää hyvinkin vahvasti lapsiarkea, on vieläkin käsittämätöntä onnea <3 Ja uskomatonta.

Ja ihan perusarkea päällimmäisenä, sitä samaa mitä muillakin.

Kevättä :D

Ihana aurinko ja lämpö <3 Ihana, kun ei tarvitse pukea lapsia, vaan voivat viilettää suoraan pihalle, Crocsit saa pienempikin itse jalkaansa :). ( Tosin niin saa monet muutkin kengät, omansa ja muiden, sisäleikkipaikoilla lähtee ihan vieraidenkin lasten kenkiä meidän tytön jalkaan...)

                                                            Pinkit Crocsit :)


Tosin ne Crocsit ovat liian isot, pinkit. Ja ne tippuvat juostessa. Kun kymmenettä kertaa laitetaan tippuneita takaisin jalkaan, sopii, että vaihdetaan kengät pienempiin, veljen vanhoihin, sinisiin.   

...Meillä taitaa jo alkaa kuopuksella uhmaikä, tai, tahtoikä. Tai tyttö on muuten vain vieläkin kovempi tahtomaan kuin veljensä. Joka tapauksessa, tahtomisen ja harmituksen kohteita ja syitä riittää näinä päivinä, samoin itkua, huutoa ja jalan polkemista ;)

                                                             Neiti Pippuri


Pääsin viime lauantaina ratsaille, kiitos lapsuudenaikaisen ystäväni <3 Oli niin mukavaa ja ihanaa ja kivaa ja kaikkea! Se on niin parasta <3 Pää tyhjenee, kun ei voi muuta miettiä, ja elämä kirkastuu.

Illalla saunoimme ulkosaunassa kevään ensimmäisen kerran, ja lapset tykkäsivät. Heillä on siellä oma "palju", saavi, missä kylpevät. Jaro taisi viipyä liiankin kauan, oli aika uuvahtanut pieni mies, kun isä-ihmisen kanssa tulivat sisälle. Sisäsaunaahan meillä ei enää ole, siitä tehtiin lapsille pieni leikkitila.... Siitä joskus lisää.

Meillä vietettiin vappuna Jaron nimppareita, ortodoksisen kalenterin mukaan. Leivottiin suklaakakku ( se sama vanha ) ja grillattiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna, nam. Vappupallot toin ratsastusreissuni jälkeen, ja hiukan oli epäselvyyttä, mikä on kenenkin pallo. Ryhmä Haun Vainua olin tietenkin ajatellut Jarolle, Juulille valitsin My Little Ponyn pienemmän pallon. Vaan kuinkas kävikään?! Veli omi pinkin pallon ja sisko sai miltei mittaisensa Vainun. Nyt omistussuhteet ovat vaihdelleet niin, etten enää tiedä, mikä on kenenkin. Tuskin tietävät asianosaiset itsekään.

                                                                 Vappupallot

                                                      Päivänsankari ja kakku

                                           Suklaakakkua syöty, ja sen huomaa :D

Jaro sai kummitädiltään, siskoltani, uudet, vihreät ja isommat Crocsit, ja niihin laitettavia kuvioita. Onneksi nyt on kelit kohdillaan niitä käyttää, en tiedä mikä taistelu olisi tullut sadekeleillä. Nuo kun piti saada heti jalkaan.

Olemme olleet lähinnä ulkona nämä päivät, niin mahtava keli on ollut. Haravointia ja trampalla pomppimista. Maanantaina sain juoksuttajia lenkilleni ja torstaina olin lasten kanssa Kolhon ortodoksisessa kirkossa liturgiassa isä-ihmisen ollessa töissä.

                                                    Kirkkoon lähtijät <3

Tänä aamuna Pikku Kakkosen katselijat tahtoivat "eväksiä" - porkkana -ja kurkkutikkuja ja ruisleipää. Sain itsekin syödä aamupalan suht`rauhassa :)

                                         Juuli "hymyilee" , Jaro ei.

Luin tässä uusimman Meidän Perhe-lehden pääkirjoituksen, ja se kyllä osui ja upposi. Kirjoituksessa käsiteltiin sitä, kuinka ihmiset välillä aika ajattelemattomasti utelevat lapsen saanti-asioita, ja kuinka kipeitä ne voivat uteluiden kohteille olla. Niin meillekin, kuten kirjoittajalle ja monelle muulle. Siinä oli myös niin ihanasti sanottu lasten luulevan, että äitienpäivänä juhlitaan äitiä, kun oikeasti jutun kirjoittanut äiti juhlii lapsiaan.

Minä todellakin juhlin omiani ja sitä että saan olla heidän äitinsä <3

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille <3