Joskus ei mikään mene putkeen ja kaikki kaatuu päälle, väsyneenä vielä rankemmin. Eilen oli sellainen maailmanlopun päivä että!
Kahden eläväisen ipanan, paljon töissä olevan isä-ihmisen ja minun, sähläävän äidin, yhteiselo on välillä melkoista soppaa.
Pohjaksi siis kaksi todella toimeliasta lasta, erilaista, mutta hyvin vilkasta ja keksiväistä, jotka innostavat toisiaan kaikenlaisiin töllöntöihin. Arkea pyörittää hiukan ehkä yli-ikäinen ja todellakin väsynyt äiti, ja isä-ihminen ohjeistaa kun ohjeistaa. Minun reilun kolmen vuoden univelka terästettynä huonoilla hermoilla. Lisänä mielessä pyörii ilmoittautumiset kisoihin ja valmennukseen, pakkausta, neuvolaa, ikonilautojen tilausta ja monta muuta. Fyysisesti järkyttävän kipeät pohkeet sunnuntain pienestä juoksukokeilusta kaiken päälle.
Jaron koettelemukset aloitti ihan vain kompastuminen leluun, sisällä. Kädessä ei ollut pientä haavaa, vaan 1cm x 1cm kokoinen nahaton alue, keskellä kämmentä. Löysin sen ihopalasenkin lattialta. Se paranee.
Seuraavana päivänä poika onnistui törmäämään suussa olevalla (!!!, niin ei saa!) putkella sohvaan, ja kitalaessa pyöreä, verta tihkuva kuvio sen seurauksena.
Juulin vuoro, ja kaatoi kuuman kaakaomukini päällensä. Ihmettelen, miten nopeasti sain tytön kylmään suihkuun ja vaatteet pois, riisuttavan estellessä täysin voimin. Selvisi ilman vaurioita.
Kaikkea pientä säätöä on, aina ja joka päivä, milloin isompi puree/hakkaa/raapii pienempää, milloin toisin päin. Milloin minä unohdan/ sotken/hukkaan/rikon mitä tahansa miten tahansa milloin tahansa.
Ja sitten! Lasten jumpassa olimme viime viikolla, Jaro onnistui kaatumaan aivan naamalleen, etuhampaat saivat iskua ja alahuuli turposi. Seuraavana päivänä kävimme lääkärissä jälkitarkastuttamassa Jaron korvat, totesi hampaista, että kunnossa ovat. Minä uskoin. Muutama osuma tuli viikon aikana tietenkin juuri etuhampaisiin, ja verta tuli. Huuli parantui. Eilen meillä ollut ihminen totesi, että toinen etuhampaista tummuu. Uh. Sain ajan heti hammaslääkärille, ja siellä istuin, Jaro sylissä, umpiväsyneenä edellisen yön valvomisesta Juulin takia, ja minulle kerrotaan, että hammas joudutaan poistamaan. Nyt. Heti.
Jaro oli käsittämättömän reipas <3 Vaikka näki hurjan näköisen puudutuspiikin ( se ON kamalan näköinen!), suostui hetken itkettyään piikitykseen. Ja sitten lähti vasen etuhammas. Onneksi on vain maitohammas, mutta kyllä se silti riipaisi. Ymmärrän kyllä, että se piti ottaa pois. Ien oli jo kovasti tulehtunut, joten mietin vain, jos meillä käynyt vieras ei olisi sanonut mitään. Huh!
Eilen kävin vielä Juulinkin kanssa lääkärissä, korvat puhtaat, mutta pitkäkestoinen, todella pitkäkestoinen ummetus on tytön riesana. On hyvin oppinut jo pidättelemään :( Illalla auttoi Microlax. Tänä aamuna totesin, että käyttämämme Levolac saa aikaan vatsakivun. Eli vaihtoon se. Ja kyllä, meillä juodaan vettä, ja vain vettä. Vedellä terästettyä maitoa, syödään pari purkkia luumusosetta päivässä, kasviksia, hedelmiä, ei banaania, ei juustoa.
Illan olotilani oli kyllä kovin, kovin väsynyt, lisänä itkuista itkuisempi tyttö. Jaro selvisi koettelemuksestaan huomattavasti vähemmin vaurioin. Nukkumaan mennessä jo hyppi ja pomppi menemään, vähän kyseli milloin saa menetetyn hampaan tilalle uuden ja vähän harmitti, kun kerroin totuuden, mutta pian se onneksi unohtui. Hammaskeiju tulee viiveellä, kun päästään jonnekin keijuilemaan ;)
Kyllä yöuni, edes jonkinmoinen, korjaa paljon, tänään on ollut jo eri olo. Lapsilla myös <3 Onneksi. Ehkä se tästä taas :D
Harvahammas ja sen sisko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti