Ah ihana uhmaikä!

Luin tällä viikolla facebookista ystäväni jakamalta sivustolta erään äidin listan 3-vuotiaan uhmaikäisen tyttärensä kiukuttelun syistä. Voi sitä helpotuksen määrää! :D Että muillakin on ihan samat taistelut.

Mietin meidän aamuja, päiviä, iltoja oman 3-vuotiaamme, eli Jaron, kanssa. Toki 1-vuotiaskin, eli Juuli, jo hyvinkin osoittaa omaa tahtoaan, mutta ei vielä ihan samoissa määrin. Onneksi.

Aamu voi aloittaa päivän hyvin tai huonosti. Jos Jaron petipaikalta ei kuulu susimaista ulinaa heti ensimmäiseksi, kaikki voi olla hyvin. Jos kuuluu, jatkoa seuraa :

Harmittaa kun pikkusisko heräsi ensimmäisenä.
Kiukuttaa kun Pikku Kakkonen on jo avattu, 3-vee tahtoo avata sen itse.
Äiti EI saa tulla sänkyyn.
Äidin PITÄÄ kantaa poika pois sängystä.
Sisko istuu sohvalla liian lähellä.
Pikku Kakkosesta ei tule toivottua ohjelmaa.
Äiti on tyhmä, syynä edellinen.
Äiti ei saa selittää, miksi ei tule lempiohjelmaa. Äidin syy joka tapauksessa.
Siskon pitää tulla lähemmäksi.

Aamupuuro yleensä syödään kitisemättä, ihme kyllä. Mutta:

Keittiössä on liian kylmä.
Väärä lusikka.
Väärä lautanen.
Väärin pilkottu kasvis/kananmuna/hedelmä tms.

Hammaspesukin sujuu ongelmitta, syynä hammaspeikoilla uhkailu. Paitsi:

Ei ikinä uutta hammasharjaa, Bamse on paras.
Jos hammasharja vaihtuu ( niin kuin se nyt vaan on välillä pakko vaihtaa),
se on järkyttävänkamala katastrofi ja uuden käyttöönottoon täytyy varata aikaa ja hermoja.

Ei pissalle.
Pissalle.
Äidin pitää pyyhkiä.
Äiti ei saa pyyhkiä.
Ei pukemista, ainakaan itse, tai vapaaehtoisesti.
Ei ulos.
Leikit kesken.
Sisko häiritsee leikkejä.
Tahtoo samat lelut kuin siskolla, omat leikit ei enää kelpaa.
Riita leluista.
Tahtoo ulos. NYT HETI.

Ulkovaatteiden pukeminen menee nykyään jo aika helposti, ihme kyllä. Mutta:

Uusi vaatekappale on EI. Muutosvastarinta KYLLÄ.
Uusi, hieno paita/housut pitää väkisin pukea päälle ja sitten kaikkien ihailua, kiitos.
Poikkeus : Vihreät mitkä tahansa kelpaavat, muut eivät.

Ulkona sujuu, siihen asti, kun iskee nälkä/väsy.

Sisälle tulo on katastrofi.

Riisu jo! Vaatteet pitää saada päältä HETI!
Eikä itse.
Ei edes pipoa.
Ei siskoa ensin. MINÄ!

Kerran 3 vee seisoi puolitoista tuntia eteisessä, kaikki vaatteet päällään ja huusi. Kun ei voinut pyytää nätisti minua riisumaan, vaan karjui. Syötin pikkusiskoa ja odotin. Ja selitin, kuuroille korville. Puolitoista tuntia poika jaksoi. Sitten kuului : "Voisitko äiti kiltti riisua?". Kyllä voin. Hiestä litimärkä poika tuli rauhassa ruokapöytään.

Joskus ei mikään ruoka kelpaa, kun on liian nälkäinen ja väsynyt, mutta aina on aika nopeasti ruoka lautaselta kadonnut. Jos on kadotakseen.

Aina pitäisi olla makaronia. Aina.
Ei perunaa.

Kasviksia menee onneksi, porkkanoita eniten. Ja salaattia!? Taloudessamme asuu kani ;) Lihan syöminen on ollut välillä tosi iso ei, mutta siitä ei kuulemma tarvitse kovin huolestua, kyllä sen syömiseen oppii, toisin ovat nuo kasvikset. Eräänkin kerran automatkalla olemme rouskutelleet menemään rasialliset pilkottuja porkkana- ja kurkkutikkuja sekä omenalohkoja. Ruokatauolla ei sitten ole enää ruoka maistunut.

Päiväunet olivat pitkään iso iso EI. Ennen joulua huomasin, ettei enää ollut kahden tunnin taisteluita, vaan Jaro saattoi nukahtaa jopa 20 minuutissa. Mutta sitä ennen:

Ei sänkyyn.
Ei sitä satua.
Lisää satuja.
Ei sänkyyn.
Ei nukuta.
Ei nukuta, ei nukuta ei nukuta...jne.
Ja kaiken kruunaa huutava ja potkiva uhmaikäinen.

Meillä tuo uhmaikä näyttäytyi ehkä pahimmin/parhaimmin juuri nukkumaan menoissa. Nyt tuntuu kuin myrsky olisi laantunut. Tiedän, vain hetkeksi.

Päikkäreiltä herääminen on aamuheräämisen kaltainen ennuste siitä, miten loppupäivä jatkuu. Jos 3vee herää ensimmäisenä ja saa hetken huomion kokonaan itselleen, kaikki saattaa olla hyvin. Tai sitten ei. Ihaninta on pitää unenlämmintä poikaa sylissä sohvalla ja jutella niitä näitä <3

Jos herätään ulinalla, kaikki on huonosti eikä mikään hyvin.

Äiti ei saa tulla.
Tahtoo pois sängystä.
Äidin pitää hakea.
Sänkyyn takaisin.
Ulinaa, ulinaa, ulinaa.
Ei siskoa.

Mutta. Sisko juuri saattaa saada änkyrän veljensä nauramaan, ja paha mieli unohtuu yhdessä nauraessa. Ihana Juuli <3

Välipalaa.
Ei kuitenkaan leipää, ei kurkkua, ei porkkanaa, ei omenaa, ei smoothieta, ei ei ei.
Nälkä!
Jano.
Leipää.

Ja tästä voi jatkaa samalla kaavalla kuin aamulla, ulos vai ei, sisäleikit vai joo. Ensin sisko häiriköi leikkejä, mutta lopulta, Juulin keksiessä omaa tekemistä, osat vaihtuvat, ja Jaro on se joka häiriköi siskoaan. Luulin aina, että pikkuiset matkivat isompiaan, mutta meillä se menee toisinkin päin. Samoin kuin lelujen kädestä vienti.

Iltapuuron jälkeen alkaa se päivän kamalin härdelli, juoksu ja riehunta, varsinkin näinä pakkaspäivinä, milloin ei olla päästy kunnolla ulos. Täytyisi olla todella nopea unille laittaja, ettei lelut lentelisi, sohvalla kieputtaisi, huoneissa juostaisi. Jossain välissä mieluusti tekisi jotain omaakin, vaan siitäkös show alkaa. Ja puhelimessa puhuminen taitaa olla klassikko, silloin viimeistään tahdotaan huomiota koko pienen mitan täydeltä!

Parasta siis istua alas lattialle ja antaa parturin/ lääkärin/hoitajan/korjaajan tehdä hommiaan :)

Tässä taas Studio Dettanissa Johannan ottama kuva viime maaliskuulta. Juuli kyllä kasvaa!