Loma yksillä, kesä kaikilla, osa 1

Isä-ihmisen loma alkaa ensi viikolla, tai niin on ainakin suunnitellut. Minulle se on ristiriitainen asia. Mukavaa, että olemme kaikki koossa ja ehkä ehdimme jotain tehdäkin, muuallakin kuin kotona/ kotipihassa, mutta...

Yhteentörmäyksiltä tuskin vältymme. Kun suurimman osan vuodesta on vetovastuussa aika lailla kaikesta, on hämmentävää, että lomalla onkin toinen aikuinen sekoittamassa pakkaa. Sekoittamiselta se siis välillä tuntuu, ei auttamiselta. Ja loma loppuu juuri, kun olen tottunut toisen päivittäiseen läsnäoloon ;)

Tietenkin tekemistä riittää enemmän kuin isä-ihmisen lomaa  on - eilen juuri saimme leikkimökin osat pihaan ja siinä sitä riittää rakenneltavaa, sitten kun ei sada. Voi kun saataisiin se pystyyn ennen syksyä 8). Työhuoneessani ( hah hah, suursiivouksen ja vielä enemmän se tila tarvitsee ennen kuin on taas vanhassa toimessaan ;)) odottaa kokoamista leikkikeittiö, sinne mökkiin, ja hiukan pakettia availleena totean, ettei sekään ole ihan pieni pala kakkua kokoamisensa suhteen.

                                                 Leikkimökin pohjaa tekemässä.

Ensimmäinen "loma" reissumme suuntautuu pääkaupunkiin. Kun ajattelenkin sitä, jäädyn jännityksestä. Kyseessä on siis NE kisat.

Maanantaina 11.7. alkaa Vantaalla elinsiirron saaneiden EM-kisat, viikon päästä perjantaina olen jo (onnellisesti?!) juossut 100 metriä, luultavasti odottelemme 4x100m viestin alkamista, aikatauluista ei ole vielä tietoa. Tietenkin tämä kaikki vain, jos ei jotain odottamatonta tapahdu. Elämässäni sitä odottamatonta on ollut, ja tulee olemaan, aina, hyvässä ja pahassa, että uskon todeksi nuo kisat vasta kun oksennan satasen lähtöviivoilla.

Olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnettomilla hermoilla rakennettu, että jännitän. Kamalasti ja vielä enemmän. Varsinkin kun ovat elämäni ensimmäiset ( ja viimeiset ) tuon tason kisat, enkä ole juurikaan ehtinyt treenata. Kaikki on uutta ja sitten vielä pitäisi juosta täysiä :D

Ennen lapsia, kun ratsastin todella paljon, ja kisasin seuratasolla koulua ja esteitä, muistin jopa joskus radalla hengittääkin. Ja se on jo jotain se :) Viimeiset estekisani sain hypätä ihanalla Pete-ponilla, ja radalla olo oli jopa mukavaa. Huolimatta siitä, etten opetellut uusintaa, koska poni pudotteli aika paljon etusillaan kun innostui liikaa, ja sitten teimmekin puhtaan perusradan! Ja eikun uusintaan suoraan. Onneksi olin ehtinyt katsoa edellisten kisaajien ratoja, ja uusinta oli kuin vahingossa tallentunut muistiini oikein. Se menikin hyvin. Ehkä jos olisin ehtinyt juosta ja jopa kisata siinä, en jännittäisi näin paljoa. Tai sitten kyllä ;)

Onneksi tämä kaksikko pitää enimmäkseen ajatukset muualla ( =töllöntöissä) mutta energiaa voisin heiltä lainata ;)

                                     Mamman tekemällä taitoradalla :)

                                      Potkupyöräilijättären tauko <3

                                        Pottailija & pönttöilijä :)

Tästä kaikesta huolimatta on todella mahtavaa osallistua noihin kisoihin, ovat pitkästä pitkästä aikaa Suomessa, ja ainakin ylitän itseni ja mukavuusalueeni. Tosiasia on, että taidan olla kisoissa ainoa sydänsiirron saanut, kuka on synnyttänyt lapsen siirron jälkeen. Kaksikin, mutta meitä kahden lapsen sydänsiirrokasäitejä maailmassa on enintään viisi. Että jos koittaisin muistaa tämän itse, niin en ehkä aiheuttaisi itselleni paineita ja jännitystä. Kukaan muu sitä ei tee.

                      Konkari ja ensikertalainen parturissa :) Hyvin meni molemmilla.