Isommat juhlat oli juhlittu, mutta tein silti kakun. Oikeastaan harjoituksena mahdollisille isä-ihmisen 40v. synttäreille, hän kun tykkää enemmän kermakakusta kuin siitä suklaakakustani. Ja, olihan se vaihtelua minullekin, olen tehnyt kyseistä Sacher-tyyppistä suklaaherkkua yli 25 vuotta....
Valitsin netin mahdollisuuksia täynnä olevasta ohjetarjonnasta Valion sivut ja sieltä vadelma-valkosuklaakakun. Todella yksinkertaisen pohjan ohjeen löysin samoilta sivuilta , joten eikun tekemään.
Jännitti. Jännitti kamalasti, miten pohja onnistuu, ja täytteet, joita oli kahta eri sorttia. Että miten onnistun leipomaan, kun touhuava kaksikkomme "auttaa"... ;) Ja tiskipöytä ja muut tasot ovat jo valmiiksi täynnä tavaraa. Mikä kippo kaatuu, ja mikä raaka-aine loppuu kesken vahinkojen seurauksena?
Tavallista kakkupohjaa en ole tehnyt aikoihin (vuosiin!!!), ja mietin, miten saan jauhot nätisti sekoitettua (nosteltua) taikinaan, ettei koko hoito lässähdä. Onnistuin, siskoni puhelinohjeistuksen avulla -otin sen meditaation kannalta, mitä nyt meditoimaan kykenee kahden ipanan huutaessa pöydästä ruokavaatimuksiaan.
Uunista nostin omaksi ihmeekseni melkoisen kuohkean pohjan! Täytteet sain miltei väsättyä Jaron katsoessa tabletilta Pikku Kakkosta ja Juuli nukkui, mikä auttoi asiaa huomattavasti. Kermat vatkasin vessassa oven takana, etten vain herätä herkkäunista tyttöä, muu tekeminen sujui ihan keittiössä. Täyte nro 1 sisälsi vadelmia ja sokeria keitettyinä, liivatetta joukossa ja kermavaahtoon ja vaniljarahkaan sekoitettuna. Sitä tuli reilusti, mutta kaikki laiton kakun ensimmäiseen väliin. Täyte nro 2:ssa oli sulatettua valkosuklaata, kermavaahtoa ja vaniljatuorejuustoa, mihin vielä upotettiin levityksen jälkeen vadelmia. Koko hoito jääkaappiin jähmettymään ja maustumaan, seuraavana päivänä kuorrutus ja koristelu, ja siinä se oli. Makukin oli oikein hyvä, hiukan ehdin sitä epäillä, mutta turhaan. Saan tehdä kuulemma uudelleenkin.
Ja en ole siis mikään leipoja, en edes ruoanlaittaja, mutta hyvillä ohjeilla osaan.
Keittiö oli kyllä kuin räjäytyksen jäljiltä, ja sähkövatkain meinasi unohtua vessaan jälkikasvun ihmeteltäväksi, mutta ihmeen hyvin selvisin, omasta mielestäni :) Eikä kakkua juurikaan ollut jäljellä enää sunnuntaina.
Seurakunnan kerhot alkoivat maanantaina, ja jo meillä olikin niitä odotettu - kesäkuun puolesta välistä lähtien ;) Ensimmäisenä päivänä poika hihkui riemusta, ja hyvä että lähtiessä halata ehti, niin innoissaan oli. Juuli olisi myös kovasti jo osallistunut kerhotoimintaan Jaron kanssa, mutta vielä pitää odottaa vuosi. Perhekerhoon kyllä pääsee, ja siellä olimmekin eilen kaikki kolme, ja tänään Juulin kanssa kaksin kun Jarolla oli oma kerhonsa. Tosin tänään pieni mies ei sitten olisi millään jäänyt kerhoonsa, väsymys taisi painaa. No, kerhossa aina piristyy, ja ensi maanantaina on taas uusi kerta :)
Nämä yläkuvat ovat vuoden takaa, Jaron elämän ensimmäisestä kerhoon lähdöstä otetut , alakuvissa tämän vuoden kerholainen, uusi reppu selässä ja sisko totisena taustalla. Koetan pysäyttää aikaa, kun se tuntuu vain juoksevan alta karkuun ja lapset kasvavat ihan liian nopeasti. Onneksi on sentään valokuvat <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti