Viikko sitten maanantaina, isä-ihmisen ensimmäisenä loman jälkeisenä työpäivänä, lähdin lapsien kanssa huvittelemaan huvipuistoon 8). Tämän mahdollisti se, että siskoni uhrautui ja ajeli pääkaupunkiseudulta Tampereelle meidän seuraksi ja avuksi. Ja olihan kivaa! Ja meni huomattavasti paremmin kuin esim. isä-ihminen olisi ajatellut ja pelännyt ;)
Löysin helposti perille (monta monta vuotta välissä, ei voi varmaksi muistaa ;)), parkkipaikalla oli vielä aika tyhjää ja olimme ajoissa liikkeellä, kerrankin. Syynä se, että ipanat olivat niin innoissaan, että Jaro oli puoli tuntia ennen lähtöä jo autossa istumassa ja odottamassa ;) Ei ollut riitaa lähdössä, ei.
Lippuluukulla olin ihan pihalla, mitä tikettejä kannattaa ostaa, mutta onneksi oli todella mukava ja kärsivällinen myyjä, jonka avulla osasin ostaa juuri meille sopivat liput ja laput. Ja lapsille saimme selkään nimitarrat, varmuuden varalta ja isä-ihmisen toiveesta ;)
Siskoni saapui samoihin aikoihin meidän kanssa ja ensin suuntasimme Koiramäkeen. Siellä riitti ihmeteltävää ja koettavaa, Juuli huuteli kaikille " heppa heppa", oli sitten kyseessä aasi, lehmä, possu tai se heppa. Jaro oli tiukasti siskoni mukana, ottaa heti hänet omaksi ihmisekseen, kun on mahdollisuus <3
Satuimme sopivasti näkemään esityksenkin Koiramäessä, minkä jälkeen lyhyt piipahdus kaupassa (ihana :)), ja sitten kohti vempaimia. Jaro todettiin metrin mittaiseksi, ja pääsi ensimmäiseen laitteeseen, ja siitä sitten seuraaviin :)
Elämänsä ensimmäiset tikkarit, hyvää oli :)
Taikajoki ja KanttixKantti-autot olivat meille siskoni kanssa paluuta lapsuuteen, ja lapsille pienet rauhoittumishetket kun olimme koko porukka yhdessä. Mukavaa siis.
Ainoan, pienen hetken sydämen tykytyksiä aiheuttavan tapauksen koin, kun Jaro hävisi Angry Birds-puistossa lapsipaljouteen.... En epäillyt pojan kiipeilytaitoja, mutta lapsia oli niin paljon, ja paljon isompia kuin pieni tyyppini, joten hetken olin huolissani. Onneksi lopulta näin ipanan, ja kertoi kiivenneensä katolle, kiipeilypaikan korkeimmalle kohdalle :D Ja osaa kuulemma sanoa, jos joku tönii tai etuilee. Hyvä niin.
Särkänniemessä on onneksi laitteita, minne Juulinkin ikäinen/kokoinen ipana pääsee, ja niinpä molemmat lapseni onnesta soikeina ajelivat possujunalla ja leppäkerttu-karusellissa minun katsellessa vieressä sydän täynnä jotain ihme tunnetta. Ja mennessäni nostamaan Juulia pois possujunasta, Jaro ehtikin ensin! Ihana isoveli <3
Meillä oli ihan loistopäivä, ja iso kiitos siitä kuuluu siskolleni <3 Saimme myös todella mukavaa ja ystävällistä palvelua ihan missä vain olimmekin, lippuluukulla, syömässä, kahviossa tai kaupassa. Se merkitsee paljon.
Lähtöä tehdessämme, parkkipaikalla, siskoni juuri ajaessa pois, Jaro ilmoitti jo olevan tätiä ikävä ja mietti, koska nähdään uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti